keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Onnidog 2018 aikataulut

Meidän ohjelma tälle vuodelle.



To:
11-12 Sosiaalinen palkkaus (Häärä)
13-14 Takateho (Taira)
14-15 Nouto (Häärä)
17-18 Venyttely (Riepu)

Pe:
11-12 Jalonen toko (Häärä)
13-15 Mika Jalonen PALKKAAMALLA PALKATTOMUUTEEN
15-16 Karhu, ratatreeni avo (Häärä)
16-17 Kohdetyöskentely (Riepu)

La:
9-11 Haku (Häärä).
11-13 Jirka Vierimaa PERUSTEKNIIKOITA PIDEMMÄLLE – KOHTEET JA
LUOPUMINEN
14-17 Miira Hellsten KOIRAN ELEKIELI JA STRESSI
17-18 Kohdetyöskentely (Taira)

Su:
9-12 Miira Hellsten RÄHJÄÄMÄTÖN JA ARKAILEMATON KOIRA BAT 2.0
12-15 Jari Kantoluoto TUNTEISTA TEKNIIKKAAN
15-16 Frisbee (Häärä)

Luentopainotteista näyttää olevan, toivottavasti ois vähän paremmat säät kun viime vuonna!
Lauantain ohjelma saattaa muuttua jos uskallan ilmota Häärän siihen Onnidogin yhteydessä järjestettevään bh-kokeseen. Sen näkee sitten myöhemmin, paljon ois vielä hommia painettavana ja treenejä treenattavana ennen kuin ollaan siinä kunnossa.

Pakkasta riittää!

 

maanantai 26. helmikuuta 2018

Koiraurheilun suurkeskittymä Kuopioon, uhka vai mahdollisuus?

Ensisijaisesti muutos on minulle aina henkilökohtaisesti uhka. Edut ei paljon paina vaakakupissa, jos oma agiharrastaminen (ainakin treenaaminen) loppuu muutoksen myötä pahimmillaan kokonaan. Tuskin ollaan syksyllä vielä siinä kunnossa että pelkkä kisaaminen pitäis meidät huippuvireessä :D

Tällä hetkellä kun on pullat niin hyvin uunissa, että paremmaksi ei oikeastaan voi muuttua. Lämpimälle vakkarihallille pääsee kävellen, jos näin ajokortittomalle ei ihan aina irtoa kyytejä. Mä treenaan avainmaksulla 45 €/kk näin talvikaudella ihan tuossa mäen alla ja piipahdan Metkalla päiväsaikaan 9 €/puolisen tuntia huipulla pohjalla pinkaisemassa valmiiksi rakennetulla ja numeroidulla radalla hyväkuntoisilla esteillä. Paremmaksi tästä on lie vaikea pistää, mutta se miten paljon yli tämän tulevaisuudessa mentäisiin on arvoitus. Kävelymatkaksi alkaa uuden hallin sijainti olla vähän liian kaukana, mutta olen mä sinne bussillakin kulkenut. Siihen vaan jää Ykkösrastille ja kävelee loppumatkan.

Hintaesimerkkejä nykytilanteesta, en tiedä onko esim. Ponderalla miten agiesteitä tarjolla.

Treenikenttä (tai koko halli?) päiväsaikaan:
M&M Areena       20 €/h
Metka                   18 €/h
Pondera                25 €/h
K9 Center (koko) 15 €/h
Viiksi (ilm. koko) 40 €/h

Ekat on lämpimiä, Viiksi lämmitettävä mutta varsinkin talvella viileä tai jopa kylmä. Haitaria siis riittää. Toivottavasti treenaamisesta ei haluta tehdä vain rikkaiden etuoikeutta, vaan kaikille tuloluokille löytyisi jatkossakin sopiva kerta tai avainmaksu :)

Pitää yrittää ensi maanantaina päästä Hupun kokoukseen kuuntelemaan niitä sen puolen mietteitä ja ajatuksia, vaikka se sattuukin päällekkäin rallyn korvauskerran kanssa. Toivottavasti Sorsasalo säilyy joka tapauksessa niin pääsee jatkossakin treenaamaan myös ulkona.

Mutta olisihan se hienoa saada tänne kunnon kokoisia kisoja, toivottuja tuomareita ja jopa arvokisoja tulevaisuudessa. Lisäksi uusi, huippukuntoinen kenttä ja (toivottavasti) uusimmat ja turvallisimmat esteet kyllä houkuttaa. Yrittäjillekin on mukavampi jakaa kustannuksia ja riskejä ja asiakaskuntakin voi laajentua kun hallilla käydessä tutustuu muihinkin toimintoihin ja samalla reissulla voi heittää eri koirien kanssa eri harrastuksiin liittyvät treenit tai hoidot. Sitten jos joltain rannan yritykseltä vielä lohkeaisi koirakoille reitti rantaan niin että talvella pääsisi lämpälle ja jäähkälle jäälle ja kesällä saisi koirat uitettua niin loistavaa! Parkkitilaa riittää ja mielestäni lenkkimaastotkin ovat ihan hyvät. Jännityksellä odotamme tulevaa ja toivomme parasta.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Koiran kipu 1.

Alustukseksi mielestäni jokaisen koiran tulisi käydä tarkistuksessa osteopaatilla, fyssarilla tai hierojalla. Jos koira todetaan täysin jumittomaksi ja ongelmattomaksi, niin sitten vaikka tsekkiä jatkossa vuosittain. Jos vikaa taas löytyy, niin ammattilaisen kanssa suunnitellaan jatkohoito, käyntitarve ja sieltä saadaan mukaan treenivinkkejä ja kotihoito-ohjeita. Lisäksi he osaavat ohjata tarvittaessa lisätutkimuksiin. Kuntoutujille Kuopiossa ja lähiseudulla suosittelen erityisesti Houndyn ja fysioterapeutti Susanna Vartiaisen K9 Recovery ryhmää.

Viime päivinä useammassa keskustelussa moni on julistanut kyllä huomaavansa jos heidän koirallaan on kipuja. Ehkä keskusteluihin on todella vain sattunut harvinaisen monta eläinten käyttäytymisen tai kivun suhteen kouluttautunutta henkilöä, eikä kyse ole vain siitä kuuluisasta maalaisjärjestä. Lisäksi kun otetaan huomioon sekin, että monen perus eläinlääkärinkin kyky arvioida eläinten kipua on usein huono, niin olisin hitusen huolissani tällaisesta suuntauksesta. Pitänee selvitellä miten paljon esimerkiksi eläinlääkärin ja fysioterapeutin opinnoissa on eroa kivun tunnistamisessa, koska perusfyssari tuntuu useimmiten paikantavan kivun paremmin kuin (varsinkin vanhemman polven) eläinlääkärit.

Itse en uskaltaisi kaiken kurssituksen, käytännön kokemuksen, luentojen, tutkimuksen ja kirjallisuuden jälkeenkään väittää tunnistavani varmasti eläimen kivun. Tietenkin paljon on oppinut ja tietoa ja osaamista on varmasti enemmän kuin ensimmäisen koiran kohdalla.

Kipu ja koiran huono vointi on selkeintä havaita muutoksista. Osa on hyvin selviä kuten ontuminen, syömättömyys, leikkihalun katoaminen, hyppäämishaluttomuus sohvalle tai autoon jne. Koira voi myös reagoida tiettyjen kohtien koskemiseen. Osa  muutoksista taas hyvin huomaamattomia, pientä keventämistä liikkeessä, liikkeen epäpuhtautta, tassujen nuolemista, lisääntynyttä juomista tai lihakset saattavat olla toispuoleisesti kehittyneet. Käyttäytymismuutokset ovat myös yleisiä, koira voi olla kiukkuisempi, väsyneempi, vetäytyvämpi tai se voi päin vastoin alkaa villitä ja riehua enemmän. Muutosten voimakkuus vaihtelee suuresti. Vaikka omistajan tulisi olla oman koiran käyttäytymisen ja hyvinvoinnin mittarien asiantuntija, näin ei aina ole. Eikä se ole helppoa. Lähimmäksi on usein vaikeinta katsoa ja jos muutokset ovat hitaita ja pieniä niin kyse on vähän samasta asiasta kuin koiran hitaasti vanhetessa, sitä ei huomaa kun koiraa näkee jatkuvasti.

Voisin jauhaa tästä vaikka ja miten, mutta jos tähän vaikka kipu/kivuttomuus esimerkkejä omista koirista.

A) Rescue ei antanut meille tullessaan katsoa hampaita. Onneksi vein sen suositusten mukaan heti kattavaan terveystarkkiin, jossa havaittiin syvällä ja pitkään muhinut korvatulehdus joka oli mm. syövyttänyt sen tärykalvot. Useampi rauhoituskerta ja kunnollinen puhdistus, tulehduskipulääke ja antibiootit. Korvat kuntoutuivat ja tärykalvo kasvoi takaisin. Ja kas kummaa, koiralla ei ollut mitään ongelmia antaa katsoa hampaita. Sen kanssa temppuilu oli kipuoire, eikä mitään käsittelyyn tottumattomuutta. Olisitko arvannut? Ei ollut vertailukohtaa normaalista ja epänormaalista, joten ei ollut havaittavissa mitään muutosta.

B) Samaisella rescuella oli yksi murtunut etujalan varvas. Se oli luutunut napakasti, mutta törötti viistosti ylöspäin. Olin huolissani siitä onko se kipeä ja tarttuuko se leikeissä ja metsässä riehuessa johonkin ja pahimmassa tapauksessa murtuu uudestaan tai repeää kokonaan. Kysyin ell mielipidettä, kannattaisiko se poistaa. Koira ei reagoinut sen kosketteluun ja vääntelyyn yhtään eri tavalla kuin toisen terveen jalan varpaan ja anturan. Koira ei keventänyt jalkaa eikä etupään lihaksisto ollut kehittynyt terveen jalan puolelta eri tavalla, eli liike oli siltä osin puhdasta. Selästä ja takapäästä ei myöskään löytynyt heijastuspisteitä. Ellin mukaan poistaminen olisi turhaa ja se itse asiassa saattaisi johtaa jumeihin ja liikeongelmiin, kun koiran astuminen tassulle muuttuisi puuttuvan varpaan ja anturan myötä. Sitä ei poistettu, mutta selvitettiin kunnolla aiheuttaako se kipua.

C) Samainen koira, löysät polvet. Minusta koiran liike oli letkeää ja rentoa. Fyssari huomasi liikkeen katsomisten jälkeen kuitenkin että koira kiersi toista takajalkaa hieman sisään. Eläinlääkäri oli koiran tullessa tuossa ensimmäisessä tapauksessa mainitussa tarkissa tutkinut polvet, mutta ei kommentoinut niissä olevan mitään vikaa. Fyssari venkslasi polvet ja kertoi siinä olevan selkeää löysyyttä. Näytti myös eron terveemmän ja löysemmän polven välillä. Koira ei reagoinut koskemiseen eikä palpointiin. Takapäässä oli kuitenkin havaittavissa fyssarin silmin ja käsin selkeä puoliero eli jalkaa oli kevennetty jo pitkiä aikoja. Koiraa hoidettiin avaamalla lihaksistoa säännöllisesti ja sille sopivalla ja suunnitellulla jumpalla. Takapää saatiin rennoksi ja kropan alle menevää polvivammaista jalkaa hitusen pois rungon alta, jolloin vastakkaiseen jalkaan ei enää kohdistunut epätasaista ja kuormittavaa rasitusta.

D) Ikänsä terve koira, josta moni maalaisjärkeen uskova sanoisi että ei ole mitään syytä kuvata. Hirveä draamailija kipujen ja pientenkin epämiellyttävien fiilisten kanssa normaalisti. Tää tyyppi ontui joskus mm. kilometrin matkan kun tassun välissä karvoissa oli kuusen neulanen, ei siis edes uponneena ihoon ja noin puolivälissä löysin ja poistin sen ja siltisen se linkutti kotiin koska pipi. Eikä ollut ainut prinsessointi. Kuitenkin alkoi sitten saada treeneissä outoja hepuleita, joiden ajattelin alkuun olevan stressin purkua tai iloriehumista. Pian tilanne kuitenkin selkeni kun selkä alkoi nykiä siihen koskettaessa ja hieroja totesi koiran olevan jatkuvasti pahemmin jumissa. Jatkotutkimuksiin ja kuviin, joista ei löytynyt mitään selitystä. Jatkovaihtoehtona enää magneetti, johon ei lähdetty koska sen tulos ei olisi muuttanut mitään. Hoitosuunnitelmaa laatimaan lääkärin, osteopaatin ja fyssarin kanssa. Jumppaohjelma, uintia, sopivan kipulääkkeen etsiminen, liikunta pehmeällä pohjalla, liikunnan muuttaminen niin että koiran saa ravaamaan peitsin sijaan, hieronnat ja osteopaatti. Kun nämä on tasapainossa, koira on kivuton. Jos jostain lipsuu, kivut palaavat. Rahaa palaa, mutta olen koirani ottaessani luvannut sille hoitaa sen tavalla, jota sen hyvinvointi vaatii, vaikka se on vaatinut ja vaatii opiskelijan budjetista aivan liikaa resursseja.

E) Satunnainen jalanpompottelu, josta huolimatta koira painoi ja liikkui kuin hullu. Ensimmäinen diagnoosi limapussitulehdus, toisella ellillä kinnerjänteen luksaatio ja vielä oireettomastakin jalasta, isot leikkaukset ja vaativa kuntoutus yhdessä fyssarin, hierojan, osteopaatin ja koiran jumppaohjelman kanssa. Toinen jalka ei pysynyt lainkaan paikallaan ja oli kuluttanut sieltä nivelpintaa kovasti. Varmasti kipeä, koska siteet ihan kuluneet. Ei muuta oiretta kun muutama pomppu silloin tällöin. Tällaisia koiria näkee ainakin Kuopiossa valtavasti ihan auton jo ikkunasta tuolla ajellessa: mäykkyjä, bichoneita, harjiksia ja matalia seropeja. Kinner- vai polviluksaatiokoiria, sitä en tiedä mutta pahalta näyttää ja toivon että koirat saisivat hoitoa.

F) Ja vielä bonuksena myös paljon ainakin rescueryhmässä keskustelua herättävä koirien luuston kuvaaminen. Aktiiviseen treeniin tulossa oleva koira, jolle virallisia kuvia otettaessa arvostettu ja kokenut eläinlääkäri toteaa että priimaa pukkaa. Jatketaan siis treeniä normaalisti kunnes Kennelliitosta paukahtaa D/D eikä selkäkään ollut puhdas. Onneksi soitto lausuvalle eläinlääkärille rauhoitti. Pieni, kevyt koira. Huolehdi painonhallinnasta ja huippuhyvästä lihaskunnosta ja harrastele kevyemmin niin ei mitään estettä jatkoon. Tällekin haettiin jumppasuunnitelma, aloitettiin säännöllinen uinti ja alettiin hoidattaa säännöllisesti. Oppi: Älä usko vain yhteen mielipiteeseen vaan hae aktiivisesti tietoa. Itse näytin kuvat vielä parille muulle eläinlääkärille joille en kertonut liiton enkä ensimmäisen eläinlääkärin ajatuksia ja molemmat tokaisivat heti lonkkien löysyydestä ja toinen pongasi selänkin vian :)

Kun kivun analysoinnissa MUUTOS on se merkityksellinen asia, on vähän huolestuttavaa jos vaikka aikuisena tulevaa rescueta aletaan tutkia vasta, jos jokin sen käytöksessä muuttuu normaalin kotiutumisprosessin ja sen aiheuttamien muutosten jälkeen. Ihmisellähän ei ole oikeasti mitään käsitystä siitä, mikä on koiran normaalitila, kun siitä normaalista ei ole tietoa eikä kokemusta. Et voi havaita poikkeavaa käytöstä tai liikettä, kun et tiedä mihin verrata. Eri asia tietysti koiralla kotiutumisen jälkeen tulevat vammat, jotka aiheuttavat muutosta heti saapumisen jälkeiseen käyttäytymiseen. Siksi suosittelisin vähintään hyvää ja tarkkaa alkutarkistusta sekä eläinlääkärillä, että jollain muulla hoitavalla taholla (mainitut osteo, fys. tai hieroja), jos röntgenkuviin ei tahdo heti koiraa viedä. Vaikka koiralla ei olisi luustossa mitään vikaa, pelkkä tarhaelo, matkustus uuteen kotiin ja uuden elämän asioiden jännäily vetää varmasti kaikki koirat enemmän tai vähemmän juntturaan. Letkeällä kropalla on rennompi kohdata uuden elämän haasteita ja ammattilainen saa koiran tarvittaessa ajan kanssa ja rauhassa rentoutumaan hoidettavaksi. Sitäkin voi treenata :)

maanantai 19. helmikuuta 2018

Onnidog 17 la-su

Minun piti nukkua tämä päivä kun eilen nukkumaanmeno meni myöhäiseksi Sillan vikan jakson ja sen surkuttelun vuoksi ja sitten heräsin katselemaan naisten lumilautailun big air karsintaa, naisten freestylen halfpipe karsintaa ja naisten jääkiekkoa.

Sitten tuli jostain mieleen että mä en koskaan tainnut kirjoittaa Onnidogin lauantain ja sunnuntain tapahtumista ja treeneistä mitään. Keskiviikkona aukeaa ennakkoilmo tämän vuoden tapahtumaan joten lie ois aika. Oikeasti lepuutan hermoja kun viimeisimmän tenttiyrityksen tuloksia ei ole tullut vieläkään eikä siis ole mitään käsitystä millon pääsen sitä seuraavan kerran yrittämään. Luentojen muistiinpanot ovat jossain paikassa X, mutta ilmolista meidän koulutuksista sentään löytyi.

Lauantaina aamu oli tarkoitus aloittaa Häärän näyttelytreenillä ja tokon eteenlähetys-koulutuksen kuuntelulla, mutta pidemmät unet ja vähän huono aamuolo veivät voiton. Aloitinkin päivän sitten Krista Karhun Rally-tokon sudenkuopat-luennolla, josta jäin suoraan kuuntelemaan myös Jirka Vierimaan luennon. Sen jälkeen juoksujalkaa Häärän frisbee-kurssille, jossa opeteltiin pari erilaista heittoa, hiottiin heittotaktiikkaa ja koiran oikeaoppista lähetystä frisbeelle. Häärän mielestä ihan huippuhauskaa touhua! Siitä olisi sitten voinut mennä vielä kattelemaan Vierimaan käytännön koulutusta, mutta aiemmat luennot ja huono sää uuvuttivat niin että vetäydyin mökkiin nauttimaan takkatulesta. 

Sunnuntai oli lyhkäinen, mutta tehokas päivä. Aamulla Riepu kävi tomerasti doboilemassa ja se malttoi jopa aika hyvin olla hiljaa ja keskittyä hommiin. Siitä menin kuuntelemaan Juha Parkkisenniemen luentoa, joka oli mukaansatempaava ja mielenkiintoinen, mutta valitettavasti mökin luovutus sattui juuri kesken tuon joten pinkaisin pakkaus- ja siivousavuksi ennen aikojani. Harmitti ja harmittaa edelleen, Parkkisenniemi saisi käydä täällä Savossa päin luennoimassa enemmänkin. Iskettiin koirat ja kamat autoon ja vietiin avaimet pois. Rahallahan ois tietty saanut myöhäisemmän huoneenluovutuksen, mutta.. Kaivelen nuo kaikkien luentojen aiheet ja muistiinpanot niistä joskus myöhemmin.

Sitten päästiin Häärän kanssa Krista Karhun Rallyn puolenvaihdot koulutukseen (tämä sotki meidän eteentulot jostain syystä pitkäksi aikaa :D). Tykkäsin Kristasta tosi paljon, tämmöinen hitaampi ja tyhmempikin ymmärsi mitä milläkin haetaan takaa ja päästiin testaamaan kaikki erilaiset puolenvaihdot. Tässä ois ehkä auttanut se, että koiralla olisi ollut hitusen enemmän kokemusta oikealla puolella työskentelystä, mutta meni se näinkin. Tästä Häärä pääsi vielä tutustumaan flyballiin ja voi että se oli sen mielestä mahtavaa. Viimeisenä koulutuksena oli Tairalla makkararuutu, hyvin sujui sekin vaikka tallaamattomia maastoja ei meinannut enää löytyä mistään. 

Lopussa oli vielä hauska temppurata, jossa koiran piti mennä erilaisten alustojen yli, pari hyppyä, istua, mennä maahan yms. ja jokainen osallistuja sai palkinnon :D Vähän jäi harmittamaan etten osallistunut samaan aikaan järjestettyihin rally-mölleihin. Mutta edelleen, kiva tapahtuma ja tänäkin vuonna ollaan menossa. Vihdoin tarjolla on myös osamaksu-mahdollisuus :D

Fiilispurkua

Siitä asti kun ei ollut enää varaa pitää valmennusryhmäpaikkaa, on olo agipiireissä yleensäkin ollut vähän ulkopuolinen. Tieto ja kuulumiset eivät ole kulkeneet niin kuin ennen, mikä sinällään on lie ollut ihan normaalia kun tyyppejä ei enää nähnyt niin paljon. Fiiliksiä kiristi entisestään ennen vuodenvaihdetta käyty irtovuorojen myyntiä koskeva keskustelu, jossa pohdittiin treenaajien toiveesta 'hintakartellia' eli alimpia hintoja millä vuoroja saisi milloinkin myydä. Minusta taas jokaisella tulisi olla oikeus myydä omaisuuttaan eli vuorojaan siihen hintaan kun siitä raaskii luopua. Varsinkin esiinnoussut kanta "mieluummin jätetään käyttämättä aka myymättä koko treeni kuin myydään se halvalla" on mielestäni suorastaan luotaantyöntävä. Vähän sama kuin vielä nykyisinkin on kauppiaita jotka mieluummin heittävät ruokaa roskiin kuin myyvät sitä alella tai lahjoittavat köyhille. Useammin minkä tahansa lajien treenien myynnissä esiinnoussut ajatus on kuitenkin ollut "Kunhan joku menee ettei hyvä treeni mene hukkaan". Toki hyväntekeväisyyttä ei ole kenenkään pakko harjoittaa, mutta kyllä vähän ihmetyttää. Ymmärrän myös sen kannan, että eihän yksittäisiä treenikertoja olisi tarjolla jos vakkareita ei olisi. Puolensa ja puolensa.

Omaan kantaani tietysti vaikuttaa taloudellinen tilanteeni ja se että satunnaisista, usein pikaisellakin aikatauluilla ostetuista treeneistä ei ole niin paljon hyötyä ja niistä ei saa välttämättä irti kaikkea kehityspotentiaalia, koska siitä puuttuu se säännöllinen suhde koutsin kanssa. Osa vuorosta menee aina ns. hukkaan kun käydään läpi ja testaillaan että mitäs te jo osasittekaan. Mistä lähdetään liikkeelle. Hyötykään ei siis usein ole sama kuin vakkareille :) Ilmeisesti mielipiteeni ei miellyttänyt kaikkia ja tästä tuli kaikkiaan jotenkin niin huono fiilis (ilmeisesti useammalle taholle, sen verta paljon inbox pullisteli yksityisviesteistä). Monen kanssa kuitenkin päästiin yhteisymmärrykseen ja sopuun (sopu on vahva sana, kun ei periaatteessa ollut mitään riitaa, vaan näkemyseroja). Ilmeisesti olen kuitenkin joidenkin kohdalla muuttunut näkymättömäksi :D No, kukin tavallaan ja moni täysin ilman tapoja. Mietin hetken kovasti jo seuran vaihtoa, mutta en mä tiedä mihin vaihtaisi. Ja onhan meidän seurassa enemmistö aivan huippuihania tyyppejä. <3

Kun mulla oli ryhmäpaikat niin mä tein kaikkeni päästäkseni niille. Olin sitten kipeä tai treenihaluton, kyytiä vailla tai ois ollut muita menoja niin treeneihin mentiin. Muut menot väisti. Jos koira oli kipeä tai vaikka hieronnan takia vapaalla, otettiin vaan toinen koira matkaan ja vaikka höntsäiltiin. Ja sit jos treenin joutui myymään niin en mä marissut jos siitä ei käypää korvausta saanut. Vaikka opiskelijan tuloilla tappiota tulikin ikävästi. Oma moka kun en päässyt, huonosti olin pelannut korttini. Mä arvostin niitä niin paljon että ne vaan meni etusijalle. Möllit tais pari kertaa tosin voittaa kun sattu samalle ajalle.. Poikkeus vahvistakoon säännön ;) Ja koska tänne eksyy kuitenkin joku joka lukee tän mun paremmuuden julistuksena, niin ei, kyse ei ole siitä että olisin jotenkin parempi ihminen tai edes aksaharrastaja. Vaan siitä että treenit oli mun budjettiin pirun kalliit, ei niitä raaskinut jättää välistä. Lisäksi mä rakastan tätä lajia ja treenit oli vaikka päänsäryssä juoksemisen arvoisia. Ja mulle oli vain plussaa jos niiden takia sai skipattua joitain muita sosiaalisia tilaisuuksia, kuten syömisiä tai sukujuhlia..

En ole koskaan ollut ihminen joka vaan kiltisti kääntäisi toisen posken, mutta kai se on vaan purtava hammasta, laitettava sormet korviin ja suunnattava katse toisaalle. Turha ikäviä ihmisiä on roikottaa elämässään mukana, kevyempää ilman. Edelleen kyllä ostan yksäreitä, mutta yritän muistaa että pääasia niissä on se treenaaminen, kehittyminen ja koiran kanssa hauskanpitäminen, ei kanssatreenaajien kannustus ja hyväksyntä. Ne tulee plussana päälle jos on tullakseen.

Treenipaikkaa on muutenkin ikävä. Tai niitä aikoja. Hinta oli ennen veromuutosta halvempi ja mä rakastin vielä silloin tullutta viikkokirjettä. Siellä oli tsempit ja kuulumiset ja ennen kaikkea ratapiirrokset. Oli kiva suunnitella ja miettiä kuvioita ja ennen kaikkea oli niin helppoa pitää treenipäiväkirjaa kun rata oli jo valmiita. Sitten vain rustaili oheen mitä pätkää teki ja mikä oli vaikeaa/mikä sujui. Nyt pitää sitten suurimmaksi osaksi itse säätää ja osata arvella et mitähän tekis ja miten. Liian usein tulee sit treenattua juttuja sen mukaan mitä kentällä on valmiina. Ja treenipäiviksen pitokin on jäänyt surkealle tolalle. Paljon ois parennettavaa, mutta kauas on joka tapauksessa tultu siitä kun mulla oli jopa kaksi valkkupaikkaa kerralla.

Onneksi nyt on vakkarikoutsina Sini ja Sindytraining. Joku joka suurinpiirtein muistaa missä on ollut haastetta, mikä on sujunut ja joka tietää että miten asioita korjataan, viedään eteenpäin ja miten meitä saadaan kehittymään ja oppimaan. Pysyy treenissä ja tavoitteissa joku järki ja punainen lanka.

Kisaaminenkin on nyt vähän hankalaa kun ei oo tuttavissa ykkösluokan maksia jonka kanssa vois suunnitella kisareissuja. Mutta kyllä me täältä tullaan, ehkä vähän hitaammin vaan. Ja silti, agi on parasta. 😘

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kevättä kohti

Kylläpä aika rientää. Hirveä kiire ja stressi ollut kouluhommista. Olin aatellu et tammikuun lopussa ois viimeinen tentti (kandin osalta) ohi ja rahatilanne vähän helpottaisi (opintolainaaa!) mutta en vaan saa tuota viimeistä läpi. Kohta pitää varmaan mennä johonkin aivotutkimukseen, ei mulle ole mikään tällainen perustentti ennen tuottanut vaikeuksia. Ruotsia kävin yrittelemässä useampaan kertaan, samoin muistaakseni tilastollisia menetelmiä. Ei vaan kolahtele tähdet kohdilleen kysymysten osalta.

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin tehokkaasti. Maanantaisin ollaan Häärän kanssa BH-kurssilla ja torstaisin rallyillaan. Agia sitten pari kolme kertaa viikossa. Tällä hetkellä eniten haasteita eteen suoraan tulemisessa ja siinä että perusasennossa maltettaisiin pysyä paikoillaan enempi ku kaksi sekuntia :D Paljon tehtävää jos syyskuussa meinasi mennä kokeeseen. Muut saavat tyytyä satunnaisiin hallivierailuihin ja jumppatemppuhetkiin kotona. Hääränkin kanssa pitäisi kai jonkinlainen pidempi tauko agipuolelta laittaa johonkin väliin, mutta vähän on aikataulujen kanssa arpomista tässä kun toisia juoksuja ei näy eikä kuulu ja kun ne alkaa niin ei päästä kursseille kun vuodenvaihteessa sinne tuli juoksuisten koirien kielto :(

Agissa startattiin kisaaminen ja nyt takana on kaksi hypäristarttia. Koirasta tuli maksi, tosin virallinen mittaustilaisuus on vielä edessä. Aika hilkullahan tuo oli. Toinen startti oli Hupulla (Minna Väyrynen) ja toinen Acella (Katarina Virkkala). Ekat oli aika säätöä, huusin jotain höpöä kesken keppien ja koira kesken kaiken ulos. Ja en muistanut että se ottaa uusinnat virallisena vapaa-aikanaan ja suorittaa kaikki eteen tulevat esteet siinä ihan vaan joutessaan. Jos ottaa uusiksi niin pitäisi muistaa ottaa tiukkaan seuraamiseen. Toinen ongelma oli kahden putken välissä oleva muuri jolta koitin vaan käskyllä lähettää sen siihen seuraavaan putkeen, no ei irronnu ennen ku kolmannella yrityksellä muistin ohjatakin ja näyttää vastakkaisella kädellä et tuonne!

Acella taas oli nolla niin lähellä, radat ei ihan perinteisempiä ykkösten ratoja vaan just meille sopivia. Keppikulma oli haastava, tosin Häärä käänty sit lopulta liiankin tiukasti ja meni väärältä puolelta sisään :D Vitonen ja eka kerta palkintopallilla, tultiin kolmansiksi. Viime viikonloppuna oli Metkalla ja Viiksessä möllit. Hieno kaulakoru jäi pientä puomivenytystä vaille! Harmittaa. Mutta meillä tais olla nopein aika ja vastassa enimmäkseen piiiitkään kolmosissa kisanneita, että oikeasti ei sais olla pettynyt. Nyt hiotaankin treeneissä vaan kontakteja seuraava kk Sinin lomaan asti ja starttaillaan sitten Hupun seuraavissa kisoissa maaliskuussa, ehkä agiradoillakin.

Häärä on nyt ollut muutamaan otteeseen mun kaverilla ohjattava ja ai että nopeammin liikkuvan kartturin kanssa tuon koiran menoa on ihana katsella. Tulivat muuten SWAUn mölleissä toiseksi ;) Pitäisi itelleenkin tehdä jotain, yhyhy. Tuntuu vaan kaikki aika menevän unettomuuteen, stressiin ja huoleen. Uskottava on et tilanne paranee kunhan tuosta tentistä pääsee eroon ja opinnot ja elämä nytkähtää etiäppäin.

Aloitettiin viimein Häärän kanssa myös suuntien treenaus ihan käytännössä ja niitä pikkuhiljaa rakennellaan. Kovasti käy pikkukoiran hermoon sellainen kun joutuu ajattelemaan. Innolla odottelen kevättä, kaikenlaisia kivoja valmennuksiakin on tulossa (Iina Asunta ja Sanni Kariniemi). Toivottavasti on meno jo kesän korvalla astetta vakavimmin otettavaa ja saadaan jo kokonaisia ehjiä suorituksia aikaiseksi :)

Viimein tuli kestävät jäät niin ulkoilureviiri on vähän laajentunut. Tosin aloittivat joka talviset pommisukellukset taas meidän vakkaripaikassa Neulaniemessä niin vähän on joutunut ettimään uusia nurkkia missä apinat saa peuhata vapaasti.