perjantai 30. joulukuuta 2022

Mahku pikkupentuna arjessa

Kirjoitettu marraskuun lopussa.

Jalan lisäksi tuli vielä korona kylään. Kaippa tästä vielä noustaan. 

Mutta asiaan. Millainen on Mahku?

Joku vanhakantainen johtajuushörhö ehkä toteaisi että se on dominoiva. Minä totean että resursseistaan tarkka ja täräkkä tyttö.

8 viikkoisena hän kuopi pihalla pissaamisen jälkeen. Huvittava näky. Heti seuraavalla viikolla taisi tarttua mun käteen kun otin omalta lautaselta tortilla. Not cool. Eläinlääkärillä rokotuksilla meinasi iskeä elliin kiinni kun edessä oli nuolumatto ja elli ois halunnut kuunnella keuhkoja. Se oli jo mun moka, kun tiesin että ei tykkää että syömistä häiritään. Piikin sai kyllä sitten pistää ilman mitään häröilyä eikä se häirinnyt syöntiä ollenkaan eli takapuolella sai tehdä mitä vaan, ruuan lähellä ei. 

Hän ei myöskään anna isoille periksi vaan ottaa tilanteet tosissaan, varsinkin Häärän kanssa vääntävät välillä niin että molemmissa on ollut reikiä. Nyt alkaa ehkä pieni tasapaino löytyä, mutta ei tää kyllä mikään perinteinen pikkupentu ole. 

Ulkona tyyppi on kova haukkumaan. Se ei mene selän taakse piiloon vaan iskee etulinjaan huutamaan peräsuoli pitkällä. Kauhulla odotan että kunhan nyt pääsen yli kuukauden lenkittämistauon jälkeen treenaamaan et mikä on tilanne. Äänetkin on jänniä, esimerkiksi naapurin mattojen tamppaaminen oli kauhu. Epävarmuudestahan se todennäköisimmin kumpuaa, joten itseluottamuksen kasvattamista edessä rutkasti. 

Paljon luopumistreeniä jossain vaiheessa, nyt ollaan enimmäkseen menty vaihtamisella. Koen sen resurssiherkälle helpommaksi. Luopumista sitten vähän vähemmän arvokkaista asioista alkuun, kuten leluista.

Mutta ei se missään nimessä ole vain kimppu ongelmia. Se on innokas tekemään, sitkeä yrittämään, hyvä muistamaan mitä on tehty aiemmin, sen liikkuminen on vaivatonta ja kevyttä (silloin kun se ei jahtaa Särmää), tyyppi ketjuttaa ihanasti, ei herkistele pintoja eikä korkeuksia. Paimenhommiin syttyi hienosti. Tykkää ja osaa käyttää nenäänsä ruuan etsimiseen. Ja se on maailman kainaloisin unikaveri. 

Mahkun Smartdog-yhteenveto

 Käytiin testissä 28.12.

KOKONAISARVIO TESTIN PERUSTEELLA

Uuteen testitilaan saapuessaan (porraskäytävään) Mahkua hieman jänskättää portaat ja
kaikuvat äänet (kenties), mutta kun saavuttiin itse testitilaan sisälle, Mahkusta
kuoriutuu erittäin avoin ja ystävällinen koira, joka käy tutustumassa reippaasti mutta
rauhallisesti koko testitilaan (joka on sille uusi tila). 

Ensimmäisenä tehdyssä sylinteritestissä Mahkulla näkyy jonkin verran impulsiivisuutta,
sylinterilasiin tulee alkuun pari osumaa / tökkäisyä ja vielä muutama lisää testin
edetessä. Mahku lukee erittäin hyvin ihmisen eleitä saaden kädellä osoittamisen eleet
täysin virheettä suoritettua, vain katseosoittaminen oli sille vaikeampi ymmärtää – siinä
osiossa tuli muutama virhe. Tilaan liittyvän ongelmanratkaisutehtävän Mahku ratkaisi
kuin vanha tekijä, se näytti olevan Mahkulle varsin helppo. Hieman aikaa Mahku
mietiskeli ratkaisua, jonka jälkeen se käveli aidan avoimeen päähän ja sieltä kohti aidan
kärkeä. Hetken Mahku vielä mietiskeli aidan sisällä ollessaan mielenkiintoista puurimaa, kunnes hoksasi, että namithan ovat tuossa nyt syötävissä.

Mahdottomassa tehtävässä (rasia menee kiinni ruuvilla) Mahku on enemmän itsenäinen
ongelmanratkaisija, mutta se pyytää myös hieman apua tehtävän ratkaisuun kaikilta
läsnä olevilta (testaajalta sekä myös ohjaajalta ja katsomassa olleelta henkilöltä).
Mahku myös käy välillä tutkimassa testitilaa, kunnes palaa taas uudestaan yrittämään
tehtävän ratkaisua erilaisin tavoin (sekä itsenäisesti että apua pyytämällä). Yksi tavoista
oli mm. pötkötellä ja tassulla koettaa läimiä boksia auki.

Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Mahku selkeästi pystyy matkimaan ihmisen toimintoa. Se
yrittää painaa nappia jo muutaman esimerkkipainamisen jälkeen, ja heti kun testivaihe
alkaa, Mahku koettaa nappia manipuloida. Namikoneen antamat namit olivat ensi alkuun
Mahkulle vähän epämiellyttäviä, joka saattoi osaltaan toimia toiminnan edistymisen
viivästyttäjänä, mutta kun namikoneen antia täydennettiin Mahkun omilla nameilla,
painamisyrityksiä nähtiin jonkin verran enemmän. Välillä Mahku pyyteli apua tähänkin
tehtävään, ja välillä se kävi hieman tutustumassa ympäristöönsä testitilassa. Suoranaista
namikoneen tyhjentämistä ei nähty, mutta selkeää napin painamiseen hakeutumista
kylläkin. Välillä Mahku meni makuulle odottelemaan ongelmanratkaisua, mutta tuli taas
houkuttelun myötä jatkamaan tehtävän ratkaisemista.

Mahku leikki testaajan kanssa vapautuneesti ja sillä oli leikkiesineestä kunnon ote.
Mahkusta oli kiva leikkiä testaajatätin kanssa, eikä niinkään itsekseen. Lelupalkkaus on
Mahkulle toimiva palkkauksen muoto koulutuksen tueksi.

Lisäosana tehdyn alustatestin Mahku suoritti hienosti kaikille alustoille kaikilla
tassuillaan astuen. Tässä testissä ei Mahkussa nähty alustoihin liittyvää pelkoa.
Mahku oli koko testin ajan hyvinkin motivoitunut sekä ruoasta että tehtävistä (poislukien
namikoneen epäilyttävät kovat namit) ja se keskittyi kuuntelemaan tehtävänantoja ja
tekemään tehtäviä hyvinkin keskittyneesti.

Testin jälkeen tuntuu, että Mahkulla on mukavasti harrastuskoiralle tarvittavia ominaisuuksia (toimintamoottoria mutta myös kykyä keskittyä – ja ruoka maistuu ja lelukin käy palkaksi). Porraskäytävä oli sille uusi jännä kokemus, moisia kannattaa käydä sen kanssa nyt pentuiässä mahdollisimman paljon kokemassa. Sopivassa suhteessa ja koiran ehdoilla, ei niinkään määrällisesti
(panostaen siis koiran tunnetilaan eniten).

Mahku suhtautuu testin alussa vieraaseen ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti – koira on avoin ja sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan.

Mahku on aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustuu koko huoneeseen pääasiassa kävellen. Mahkun FitBark-mittarin lukema testin ajalta oli 34, mikä on keskimääräinen pennun aktiivisuustaso.

Itsehillintä

Palkkio näköärsykkeenä häiritsee Mahkua jonkin verran – sylinteritestissä koira tökkäsi muutaman kerran läpinäkyvään lasiin ennen kuin koetti juuri oppimaansa taitoa ottaa ruokaa sylinterin sivusta. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79 % ja susilla 77 % - Mahkulla tämä oli 60 %. Testissä saadaan siis esille impulsiivisuutta, mutta ei mitenkään huomattavan paljon.

Eleet

Mahku lukee ihmisen kommunikointia erittäin hyvin saaden 89 % oikein ELEET-osiosta. Käsillä osoittamisen Mahku ymmärtää virheettä, katse on vaikeampi. Hyvin harva koira yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja Mahkulla on myös tämä ominaisuus vahvana.

Ongelmanratkaisu, V-aita

Mahku ratkaisee tehtävän erittäin nopeasti 18 sekunnissa vaikka se käyttää ylimääräistä aikaa myös aidan sisäpuolella ennen namien syöntiä. Mahkua ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä ensin poispäin palkkiosta sen saadakseen. Mahku ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä. Aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20—40 sekunnissa.

Ongelmanratkaisu, mahdoton tehtävä

Mahku pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen itsenäisesti (54 %). Koiralla on kuitenkin molemmat ongelmanratkaisustrategiat käytössä, sillä se pyytää myös ohjaajalta apua ratkaisuun (19 %). 27 % ajasta koira tekee jotain muuta (tutkii ympäristöään eli testitilaa).

Leikkihalukkuus

Mahku innostuu heti leikistä ja se leikkii hyvin aktiivisesti. Mahku ei halua lopettaa leikkiä, leikkiä voi hyvin käyttää Mahkulle palkkiona koulutuksessa.

Sosiaalinen oppiminen

Mahku manipuloi ensimmäisenä oikeaa nappia ja osoittaa selkeästi kykyä oppia mallista. Namikoneen ruoka oli aluksi Mahkusta epäilyttävää, eikä se ehkä motivoinut koiraa halutulla tavalla yrittämään. Tilannetta paikattiin lisäämällä kuivaruoan sekään Mahkun omia palkkioita, jolloin saatiin enemmän yrittämistä aikaiseksi.

Liukkaat alustat

Mahku kävelee liukkaalla alustalla täysin ongelmitta, ja ilman houkuttelua. Mahku ei juurikaan huomaa alustan vaihdosta. Mahkulla ei näy alustapelkoa tässä testissä.