keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Syksyn tuntua

Huh. Tulipas pitkä tauko.

Riepun ekat kisat oli ja meni, olin ylpeä kontakteista, vauhdista, renkaasta ja suoritusilosta :) Vitoset se otti molempien ratojen kepeille menosta, ekalla radalla koiruus hyppäsi mun ohjaushitauden takia saman hypyn varmuuden vuoksi molempiin suuntiin eli HYL. Toisen radan keppimokan lisäksi taisi kiertää esteen ensin eli kielto vitonen, HYL sitten vikalta esteeltä kun unohdin huutaa HYPPY, joten tää Riemurasia paukkas pää eellä siivekkeeseen. :/

Taira oli tosi jumissa ja mietin et otanko sitä kisaamaan ollenkaan. Ahneus kuitenkin voitti ja käytiin pelleilemässä kaksi HYLlyä. Toisella radalla tyyppi ei meinannut suostua tulemaan lähtöä pidemmälle, treenattiin sit vaan kontaktit ja poistuin naama punaisena (ansaitusti) radalta.

Tairaa onkin nyt hierottu, osteopatioitu, lämpötyynnytelty ja jumppailtu. Availun jälkeen pysyy aina n. viikon tai alle kivuttomana ja sitten alkaa taas selkä olla kosketusarka. Osteopaatti antoi syyksi hitusen liikkumaan pääsevän ristiluun, jonka ympärille koetaan nyt jumppailla sitä tukevia syviä lihaksia. Kun se sit alkais pysyä paikallaan, liikkeiden pitäisi kaiken järjen mukaan muuttua "puhtaiksi" ja sitten jumitkin alkaisivat olla taaksejäänyttä elämää. Ja lihakset pääsisi muualtakin kehittymään normaalisti. Peukut ja varpaat pystyssä!

Taira ja Riepu pääsevät molemmat myös heinäkuun lopulla alkavaan Houndyn ja fysioterapeutti Susanna Vartiaisen järjestämään
DOBO RECOVERY - kuntoutusryhmään.

"Järjestämme yhteistyössä eläinfysioterapeutti Susanna Vartiaisen kanssa kuntoutusryhmän koirille, joilla on erityistarpeita kuten:

- Lihasongelmia: atrofiaa, lihasheikkoutta tai toistuvia jumeja
- Leikkauksen jälkeinen tarve kuntoutukseen: ristiside,
Legg -Perthess, patellaluksaatio tai murtuma
- Selkäongelmia: spondyloosia, välilevyongelmia tai
neurologisia oireita
- Nivelrikkoa yhdessä tai useammassa nivelessä
- Lonkkaniveldysplasia: lonkkakuvauksesta jokin muu kirjain
kuin a tai b

Torstaisin 30.7. alkaen klo 20-21
5 kertaa / 150€
(sisältää fysioterapeutin alku- ja lopputarkastuksen sekä seurannan kuntoutuksen aikana, henkilökohtaiset kuntoutusohjeet ja kuntoutuksessa käytettävät välineet)

Ryhmään otetaan max. 6 koirakkoa. Dobo Recovery on suunniteltu tukemaan yksilöllisesti koirasi toipumista ja kuntoutusta. Apunasi ja tukenasi ovat pitkän kokemuksen omaava eläinfysioterapeutti Susanna Vartiainen ja koulutettu dobokoulutusohjaaja Anita Pesola.

Koirasi hyvinvointi ja turvallinen kuntouttaminen on meillä erittäin tärkeää, joten koiralla pitää olla eläinlääkärin diagnoosi ja lupa aloittaa Dobo Recovery – kuntoutusryhmässä
".



Toivottavasti tästä on apua! Omaa ammattitaitoa ois myös tarkoitus kehittää ja ilmoitin itseni (sangen hintavaksi) syntymäpäivälahjaksi Koira pintaa syvemmältä 2:selle. Tästä on varmasti hyötyä tulevien koira-asiakkaiden kanssa :) Osaa etsiä jumit, ehkä availlakkin vähän tai ainakin ohjata reilusti eteenpäin. Nyt kun on alkanut tarkalla silmällä katsella lähes jokaisen vastaan tulevan koiran liikkeitä, niin välillä tekisi mieli huuta esim. auton ikkunasta että vie hyvä ihminen koiras kunnon hierojalle/osteopaatille/fyssarille. Tieto lisää tuskaa..

"Mistä koiran keho koostuu? Missä on koiran ristiluu? Miltä tuntuu hyvin toimiva tai jännittynyt keho? Miten arvioida koiran liikkeitä?

Tutustu koiran kehoon ja opi tutkimaan sitä käsin.


Koulutus on kaksipäiväinen, pintaa syvemmälle menevä koulutus koira-alan ammattilaisille ja aktiiviharrastajille, kuten koirakouluttajille. Kurssilla tutustutaan koiran kehon anatomiaan ja toimintaan sekä opitaan tunnustelemaan käsin anatomiaa ja kudosten tilaa. Pääpaino on käsin tunnustelussa. Koulutuksessa tutustutaan myös jonkin verran ammattitermistöön, kuten anatomian latinankielisiin nimiin.

Ohjaajana toimii eläinosteopaatti Hanna Kivinen, osteopaatti (AMK). Osteopaateille ominaista on herkkä tuntoaisti, jonka avulla he pystyvät kertomaan paljon kehon tilasta. Nyt sinäkin voit kehittää ymmärrystäsi osteopaatin ohjauksella.

Kurssille otetaan enintään viisi koirakkoa, jotta ohjaaja pystyy opettamaan jokaista tunnusteluun kädestä pitäen. Mukaan voi tuoda oman tai lainakoiran, jonka tulisi olla tottunut käsittelyyn. Helpoimpia tunnusteltavia ovat suuremmat, vähäkarvaisemmat ja suurilihaksiset koirat, kuten greyhoundit.

Oletus on, että osallistujilla on jo jonkinlainen käsitys esimerkiksi askellajeista ja kulmauksista. Ennen kurssia voi esittää toiveita koulutuksen painotuksista.
Koulutuksen aiheita:
  • Anatomia: luusto, lihaksisto ja sisäelimet, hermosto suurpiirteisesti
  • Palpaatio eli tunnustelu, tutkiminen käsin: palpaatiotapa, luiset maamerkit, tärkeimmät ja eri tilassa olevat lihakset
  • Liikkeen tarkkailu ja arviointi
  • Kehon toiminnan ongelmia 
  •