Pitääkö treenaamisen olla aina kivaa?

Tätä aina säännöllisen epäsäännöllisesti pohditaan koiramaailman blogeissa, artikkeleissa ja julkaisuissa. Mä mietin tätä eilen kun migreenin myllätessä pakkasin koiran ja itseni iltahämäriin rallyn ulkotreeneihin ja siellä pää jomottaen ja silmät kivusta vuotaen sateessa ja kylmässä tein koiran kanssa rataa. Siitä aletaan toivottavasti olla yhtä mieltä, että koiralle treenin tulisi aina olla kivaa. Tai ainakin sille pitäisi jäädä fiilis että olisin voinut vielä kerran yrittää ja olisin vielä halunnut jatkaa. Jää kipinä seuraavaan kertaan.

Vaan mites ohjaaja? Voiko päästä huipulle jos treenaa vain silloin kun mieli ja kroppa on täydessä terässä? Ehkä joku voi, mutta en usko että minä voisin. En ole niin taitava kouluttaja että esim. kerta viikkoa aksaa riittäisi viemään koiraa maan huipulle. Plus mä olen niin mukavuudenhaluinen ja epäsosiaalinen että jos mä treenaisin vain silloin kun 'kaikki on hyvin ja kivaa' niin en mä hirveästi täältä kotinurkista ja sängyn pohjalta poistuisi. Jos mä en treenaisi silloin kun mua ei oikeasti huvittaisi, ei montaa treenirastia kalenteriin tulisi. Jos en treenaisi pienissä nuhissa ja pääkivuissa, en mä paljon treenaisi. Ja vaikka mun mielestä se treenaaminen on useimmiten joka tapauksessa kivaa ja treenit menee pääsääntöisesti hyvin, niin ei se sinne lähteminen useinkaan ole mukavaa. On sellainen fiilis ettei haluaisi nähdä ketään eikä varsinkaan esitellä omaa osaamattomuuttaan muiden edessä.

Varsinkin näin syksyn sateilla ja talven kylmyydessä olisi helppo unohtua kotiin möllöttämään. Vaan onneksi halu menestyä koiran kanssa ei anna sellaista mahdollisuutta, vaan treeneihin on raahauduttava vaikka omat tähdet ei ihan kohdillaan olisikaan. Ja onneksi on niitä mukavia ihmisiä jotka muistuttelee että minäkin olen noissa piireissä ihan kaivattu seuralainen 🙂

Töissä viimeinen arkihommapäivä. Ilmoitin että seuraavan kerran olen käytössä arkisin joulukuussa. Pakko kääriä hihat ja malttaa istua tenttikirjojen ääreen, vaikka rahakin toki kelpaisi. Vaan muuten suuttuu Kela ja sitten ollaan pulassa.

Ollaan käyty paljon sienessä ja tytöt on olleet niin kilttejä *kop kop*. Tairakin ihan istuu vierelle tai käy maate kun löytyy hyvä sienipaikka. Suppiloita on paljon ja koetan nyt nauttia niistä vielä ennen kuin pakkaset vie ne.

Onnidog18, 2

Lauantaiaamu startattiin hirmuisella jännityksellä. Onneksi ennen BH-koetta oli hakua, jossa koira pääsi touhuamaan ja omistaja sai ajatuksia muualle. Sää oli aika kostea, joten kengät sain metikössä märäksi. Olin alkuun parin muun ukkona ja sitten tehtiin Häärälle alkeistreeniä, jossa ukko huutaa metsästä ja heiluttaa lelua ja piiloutuu ja minä lähetän Häärän löytämään sen. Hyvin löytyi. Sitten tehtiin niin että että yksi huuteli metsästä lelun kanssa, jätettiin se sinne ja laitettiin koira etsimään tien toisella puolella oleva ukko pienen vinkkihuutelun jälkeen. Hyvin etsi kuono apuna molemmat. Sitten meidät laskettiin odottelemaan koetta ja muut ryhmästä jatkoivat treeniä.

Kokeesta kirjoitin jo aiemmin. Tulokset ei ole muuten vieläkään koiranetissä.. Hmm. Kokeen takia missasin Jirka Vierimaan luennon Perustekniikoita pidemmälle - Kohteet ja luopuminen. Mutta ehdin onneksi Miiran loistavalle Koiran elekieli ja stressi luennolle juuri kokeen jälkeen hikisenä mutta hymyissä suin :) Luennolta piti livistää ikävä kyllä vähän ennenaikaisesti että ehdin Tairan kanssa kohteisiin ja korokkeisiin. Taira oli tosi pätevänä ja saatiin tunnin pitäjän FinAnimalWorksin Mariannen kanssa nauraa ja ihmetellä mummon juttuja. Ei tarvinnut unta houkutella mökissä, sammuin kuin saunalyhty.

Sunnuntaina on aina vähän hätä, kun pitäisi ehtiä viimeisille tunneille ja luennoille ja kuitenkin saada omalta osalta siivottua mökkiä ja pakattua kamppeet koska luovutus on 12.00 ellei halua maksaa yli 50 € neljästä tunnista :D Mun lähtöpäivä oli täynnä luentoja. Ensin Miiran Rähjäämätön ja arkailematon koira Bat 2.0 (loistavuutta) ja sitten heti perään pienen pakollisen jaloittelun ja evästyksen jälkeen Jari Kantoluodon tunteista tekniikkaan (myöskin loistavuutta). Ainoa tuntina ennen kotiinlähtöä oli Häärälle frisbeetä. Viimein opin edes alkeellisesti ajoittamaan heittoja ja heittämään niin että koira saa kopin, jopa ilman sitä hirveän hienoa mutta rankkaa ilmapomppua. Ostokset toki tuli myös suoritettua. Noutokapulaa, pururullia ja luita ja muita herkkuja. Väsyneet koirat autoon ja kotia kohti. Ja olin minäkin väsynyt. Neljä päivää vieraita ihmisiä ja sosialisointia ja hirmuinen jännitys kokeesta. Innokkaana ja toiveikkaana ensi vuoden odotukseen. Mahtava tapahtuma.

Agisyksy18

Agikisoja on ollut ja mennyt ja puuttuvan nollan metsästys alkaa olla jo tuskaista. Tai saatiin me toivetteni mukaan yksi nolla viimeksi Jyväskylästä, harmi että se tuli hypäriltä. Apina roikkuu hiuksissa ja haittaa liikkumista ja peittää silmiä niin että toivoa ei näy :D Tuloksia ja vitskoja tulee, vaan ei sitä kauneinta. Nyt jo aikalailla tarpeen mukaan hyllytellään sit surutta jos on virheitä alla, sillä tuloksella kun ei tee mitään. Kontaktit ja hypyillä kääntymiset on vaikeita koiralle. Koira kääntyy joko väärään suuntaan aiotusta ja tai sitten tiputtaa riman. Edellisissä kisoissa taisteltiin myös keppien kanssa, mä kun koetin varmistella liikaa ja taisin sitten olla joka kohdassa myöhässä. Koira meni sisään oikein mutta sitten tuli pois kun olin niin outona.

Eilen kävin eilen vetää pikatreenit aamulla ennen töitä. Riepu ja Taira sai touhuilla kentällä vuorollaan jotain pientä (muutama este, lelun hakua, käsikosketuksia..) ja Häär teki samaa pätkää joka lauantaina meni hyvin mutta jäi kuvaamatta. No. No. No. Ekalla se Häärän pätkä meni hyvin, vaikka se kääntyikin putkelta vähän hassusti. Olisi pitänyt lopettaa siihen. Vaan ei. Perfektionisti halusi hienomman radan, itseltään paremmat ohjaukset ja koiralta paremmat käännökset. Ja pakkahan meni ihan sekaisin. Häärä alkoi järjestelmällisesti kääntyä suoralta putkelta aina vastakkaiseen suuntaan missä minä olin. Jos siis olin putken oikealla puolella, koira kääntyi putken jälkeen vasemmalle. Ja päin vastoin. Kun sit julmasti en katsonut moista vaan peli meni poikki ja koira hetkeksi maahan, se ei kohta suostunut menemään putkeen ollenkaan. Siis mun putkihullu. :o Lopulta se ei juossutkaan enää, vaan hölkytti. Kun tehtiin hetki eri pätkää, suoritus parani, mutta kun tultiin takaisin niin putkikäännöt oli edelleen sekaisin. En ymmärrä.

Eli siis lauantain huippuhienoista ylpeyttä ja iloa herättäneistä treeneistä sunnuntaiaamun epätoivon alhoon. On tämäkin laji. Vähän sama meininki oli paimennuksessa. Tiistaina tehtiin kaaria jotka oli Häärästä kivoja kun sai juosta kovaa. Ja sit leikkasikin aivot ihan kiinni ja koira ei kuunnellut MITÄÄN. En saanut sitä maahan, pois lampailta, en niihin suuntiin mihin halusin, se ei pystynyt liikkumaan hitaasti vaan vain juosten eikä se toista vuoroaan odottaessaan pystynyt olemaan paikkamakuussa. Ja se on kuitenkin ollut niissä kiltisti koko lammaskesän. Ja sitten jännityksellä mentiin torstaina uusiksi. Se jatkoi ensin tiistaisella linjalla kunnes sanoin että kiitti riitti ja käskin sen ulos pyöröstä. Sen jälkeen oli häivähdys korvia ja ihan mukavaa. Toivottavasti Koiranotko saa järjestettyä jotain paimennuksia myös loppusyksylle ja talvelle, ettei lampaat jää ihan unholaan.

Mulla alkoi kaksi viikkoa sitten pitkästä aikaa Perron treenit. Joka toinen viikko ohjattua treeniä siis. Ja Sinin kanssa tehdään mitä voidaan :) Itekseen tulee siis paljon tahkottua, mutta yritetään ottaa pikkuhiljaa oikeasti selkeät kotitehtävät joita sitten hiotaan. Perron treeneissä tarkoitus on keskittyä isompien kokonaisuuksien ja pidempien pätkien hallintaan ja katella niitä hinkkauksia sitten itekseen. Treenilistalla siis kontaktit, koiran käännökset, mun kääntymisten ja säätämisten sieto = ei tartte tiputtaa rimoja/kaataa siivekkeitä, keinun suoritusvarmuus vaikka ohjaajaan on pitkä matka, erilaiset keppikulmat, lähdöt... Öö, siis niinkuin koko agility? :D

Onnidog 2018, 1

Ja olipa taas kivaa. Mökki oli huonompi kuin viime vuonna, vaikka kuuluikin samaan hintakategoriaan. Sijainti bueno, pääsin kävellen niin tapahtumakentälle kuin luennoillekin. Tänä vuonna luentoja olikin paljon, vaikka lauantain bh koe söikin Jirkan luennon :/

Torstaina siis ajeltiin Himokseen ja koska mökkkien luovutus oli vasta myöhemmin niin hengailtiin koko porukka ensin autossa. Häärällä oli ensin sosiaalista palkkausta. Se vain innostui siitä kovasti, joten hakkua piti kestää jonkin verran. Koiralle se ei myöskään tuntunut tarkoittavan yrittämisen lopettamista niin kuin lelu ja ruokapalkka, vaan päinvastoin koira tuntui käsittävän sen sellaisena "lisää lisää, yritä vain"kannustamisena. Sen jälkeen Taira pääsi ihanan Houndyn Anitan Takateho-jumppaan. Se olisi tullut tarpeeseen kaikille kolmelle, mutta pitää varata taas yksäriä tänne Kuopioon Anitan uusiin tiloihin niin pääsevät kaikki tosissaan jumppamaan. Tairan mielestä oli huippuhauskaa kiivetä, kavuta ja peruutella asioille. Tuttuja juttuja uudessa ympäristössä ja olin ylpeä kun uskalsin luottaa koiraan ja pitää sitä vieraassa paikassa vieraiden koirien ja ihmisten seassa irti. Ja vielä ylpeämpi kun koira oli luottamukseni arvoinen. Sitten oli Häärällä Nouto-paja. Se yhdistettiin toko-ryhmään ja päästiin siinä treenaamaan kapulan pitoa. Marialta tuli hyvää vinkkiä ja se osti meille treeniin sopivan kapulankin. Tavoitteena oli tosi nopeat pidot ettei koira ehdi tarjota/touhuta muuta. Se kun hetkessä alkoi tehdä käsikosketusta kapula suussa, istua, nostaa etutassuja tai pakittaa. Ja mälvätä :/ Mut hyviä pätkiä saatiin aikaiseksi. Tässä välissä oltiin saatu jo luvattua aiemmin mökin avaimet ja rentoutuminen häämötti ja nurkan takana. Vielä Riepun venyttely, joka saatiin yksärinä kun muita ilmoittautuneita ei tullut paikalle. Riepukin pystyi olemaan irti ja ennen kaikkea hiljaa :O Tehtiin vähän availevia liikkeitä, lämmittelyjä ja jotain hömppää. Sitten kaikki mökkiin uuvahtaneena.

Perjantai aloitettiin Häärän kanssa Jalosen tokolla. Joka oli tietty hauskaa koska ei me olla tokojuttuja tehty enkä edes tiedä mitä kaikkea siellä pitäisi osata. Testailtiin koiran ymmärrystä käskyistä selkä koiraan päin, nopeita maahanmenoja, nopeita luoksetuloja, käytöksen toistetavuutta viiden sarjana. Kysyin sitten neuvoja innokkaan koiran jatkuvaan tarjoamiseen ja siihen että se haluaa suorittaa kaikkien muidenkin käskyt. Hän suositteli meille vahvan puskurikäytöksen rakentamista, eli kun koira alkaa ns. pursuta käytöksiä, pyydän sen vaikka kulkemaan selän takana hetken ja sillä nollaamaan tilanne. Koska tarjoaminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, ilman sitä ei rakenneta uusia käytöksiä. On vain tilanteita jossa niitä ei saisi tehdä. Sitten rauhoitutaan. Sitten hipsittiin ensimmäiselle luennolle, eli Jalosen Palkkaamalla palkattomuuteen. Hyvä luento, josta rustasin muistiinpanojakin. Yritän saada ne puskettua tänne. Tosin muistan nyt että osa (ellei kaikki..) viime vuodenkin luennot ovat vielä purkamatta. Uups.

Luennon jälkeen oli Häärällä vielä Karhun rallytokon avon ratatreeni. Suoritettiin ekana, mutta koirapa hyytyi täysin kun lähdössä heitin taskusta lelun kentän laidalle kun se ei siellä taskussa mahtunut olemaan. Seuraaminen niska kenossa taaksepäin ei ollut hirveän hedelmällistä. Piti ottaa alusta ja käydä laittamassa lelu reppuun asti piiloon. Luopumistreeniä kenties luvassa.. Kun tästä selvittiin niin suoritus oli hieno. Mitä nyt en vieläkään vuosien jälkeen ymmärrä koiran enkä itseni linjoja eli törmäilin itse ja törmäytin koiraa kyltteihin. Vauhdinmuutokset oli kuulemma loistavia. Viimeisimmäksi Riepu pääsi kohteisiin ja korokkeisiin. Mariannen kanssa päästiin käyttämään monia Riepulle jo tuttuja jumppavälineitä. Puolipallojen kanssa Riepulla on aina ollut ongelmia ja miettiinkin et onko siellä kropassa jotain vikaa, jos tassun kaltevalla pinnalla oleminen on jotenkin epämiellyttävää. Muuten se oli taas niiiin kiltti, muutamat kommentit piti heittää viereisille kentille, mutta muuten keskittyminen oli hienosti hommissa.

BH koe läpi

Huh. BH koe suoritettu hyväksytysti. Reilu viikko ennen koetta pistettiin paikkamakuu uusiksi. Uusi vihjesana, uusi treeniliivi minulle ja uusi sääntö että kun mä olen selin koiraan, ei tapahdu mitään mielenkiintoista. Kaikki muu erinomaista paitsi jompi kumpi seuruu erittäin hyvä. Hieno Häär.

Kyllä jännitti. Onneksi ehdittiin tehdä pari päivää treeniä Onnidog-häiriössä vaikka ei ihan oikeaan koepaikkaan satuttukaan treenaamaan. Oli suhteellisen pitkäheinikkoinen niitty siellä seuraamiskaavion pohjana :K Onneksi ehdin tien toisella puolella käydä samanlaisella ruoholla vähän treenailee ennen omaa osuutta. Se ei kyllä luvannut hyvää, kontakti tippui koko ajan kun koira halusi nähdä mihin mennään ja alusta oli epätasainen niin piti jalkoihinkin vilkuilla et mihin kuoppaan tässä tipahtaakaan.

Oltiin numero kuusi ja saatiin onneksi aloittaa paikkiksessa. Seuraaminen itse siihen paikkiskohtaan oli umpisurkeaa ja jännitti hitosti jättää koira siihen. Sitten vaan pönötin kiltisti selkä koiraan päin sydän pakahtuen. Onneksi parilla oli eri käskyt kun meillä, joten maahanmenosta luoksetulokäskynä ollut Tule! ei ollut meille paha. En tiedä miten se ois sellaisen reippaan ja napakan Eteen! kestänyt.. Sitten siitä vaan reippaasti seuraamiskaaviota suorittamaan. Seuraamiskaavio oli peilikuvana siihen nähden mitä olin yli puoli vuotta itselleni jankannut. Mikä onni, meidän käännökset vasemmalle on niiiiin paljon parempia kuin käännökset oikealle joissa koira tiputtaa aina kontaktin. Syynä siis se, että muuten paikkislaiset olisivat joutuneet tien viereen.

En muistanut hengittää varmaan yhtään, käskyt oli kuiskauksia ja kädet tärisi vimmatusti. Onneksi Häär paikkaa heikkohermoista ohjaajaa <3 Kaikki toimi, hihnaseuruussa taisin antaa yhden ylimääräisen Seuraa-käskyn ja jommassa kummassa ihmisryhmässä taisin huikkailla Häär kerran tai pari. Mut huippufiilis oli kun oma vuoro oli ohi. Eteentulokin oli suht suora ja siitä sivulle siirtyminenkin varmaan hienoimpia ilman käsiapuja ikinä. Kaikki muut tais päästä tottiksen läpi, paitsi yksi 'pakote' bokseri. Vaikka kyllä tuolla muutenkin näki taas vaikka minkälaista 'kouluttajaa'.. Kun osaaminen loppuu niin väkivalta alkaa. Kaupunkiosuus kaikilta läpi. Häärä oli eniten kiinnostunut autosta. Me kun kuljetaan paljon muiden kyydissä niin kohdalle hidastava auto on aina tarkoittanut sitä että ollaan menossa kyytiin. Ei se kuitenkaan siitä kuskin ikkunasta hypännyt sisään, vaikka jossain vaiheessa sitäkin pelkäsin. Innoissaan toki oli.