torstai 21. huhtikuuta 2016

Kukkia!

Vinkuvonkumisen jälkeen sain paremman puoliskon käyttämään mut ruokkiksellani Lidlissä. Superhalvat kukkaset tuli myyntiin tänään ja facebook täyttyi kukkahamstereiden kuvista. :D

 Punainen köynnösruusu pääsi testiin Clas Ohlsonin kasvualustaan, valkoinen ruusu ihan vaan Tarhurin puutarhamultaan. Katellaan onko eroa kasvussa.


Muutama sipulikin tuli näköjään hankittua.. Toivottavasti lähtevät kasvuun, tulisi hienoin kukkaloisto pitkään aikaan. Muutamia sellaisiakin tuli kassalle raahattua, mitä en tunne ollenkaan, valitsin vain värien perusteella.


Pihalla aloitellaan pientä projektia kunhan säät vähän paranis. Korvataan tuo lahonneet, homeiset ja levättyneet reunukset uusilla siistillä puureunuksilla. Jos ei tänä, niin viimeistään ensi keväänä on sit kaikki sivut uusittu. Lisäksi haluan vähän hajurakoa tuohon viherhuoneen seinän ja laatikon väliin, nyt multa on seinää vasten ja se on mielestäni vähän ajattelemattomasti laitettu.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Riepu Viiksessä

Eilen kisailtiin Viiksessä ja olin valmistautunut hakemaan sieltä 3XHyl koska niiden vihreevalkeet kepit on vaan ollu meille liki mahdottomat. Mutta voi sitä iloa kun radalla odottelikin (ainakin) meille uudet oranssi-siniset kepit! Meillä oli toivoa.

Ekalta hyl: kiellot A:lta, hypyltä ja puomilta joka sekin oli meille "uusi" este. Kepitkään ei sujuneet, sisään sinisellä kepillä. Seuraavalta 10 ja tultiin toiseksi. Kaksi hyppyjä kieltona, jostain syystä ei tarttunut mun hienoon valssiin ja toisen ohjasin huonosti. Kepit alko oranssilla, toimi! Hypärillä sit ohjaajakin vähän lämpes ja eteni, tuloksena vitonen keppien sisäänmenolta. Tultiin kolmanneksi eli kahdesti palkinnoilla. Nolla kiertää..

Mikkeliin oli tarkoitus mennä ykkösten iltakisoihin testaa et miten tää peli menis ulkona mut unohdimpa ilmota.. No, ohjaajalle lisää liikuntaa ja koiralle keppitreeniä tässä välissä :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Poseerauksia

Tyypit kävivät Iitan kuvattavana paikallisessa Mustissa ja Mirrissä. Ensisijaisesti oli tarkoitus saada Riepusta kuva meidän koirapoppoo-seinälle, jossa on studiokuvat Tellusta, Dinasta ja Tairasta. Samalla napattiin päivitetty porukkakuva :)




Viherrystä

Kasvio laajenee. Ulkona on tosin vielä reilu 40-50 cm lunta, joten ihan hetkeen ei mitään pääse ulos laittamaan. Muuta kuin narssisseja ja orvokkeja. Ja päivisin osa porukasta saa viettää aikaa viherhuoneen puolella.

Tänään multiin menivät vesimelonit, tomaatit, parsakaalit, lehtikaalit, ruusukaalit ja kiinanbrokkolit. Ahdasta alkaa kohta olemaan. Ja silti jotenkin tuommoisia uusiakin pussukoita kertynyt.. Outoa.