Sananen kesyrotista

Rotallisia vuosia vietin 2005-2011. Kaikki alkoi siitä kun äiti viimein antoi periksi vuosia kestäneelle lemmikkiruikutukselle ja kävimme hakemassa jostain Peltosalmen nurkilta lapsen tulon takia uutta kotia etsineet Ellin ja Irman. Pikkuhiljaa touhu lähti käsistä ja jossain vaiheessa mm. toimin sijoituskotina parillekin naaraalle joilla teetettiin poikue. Rottanakit on jotain maailman söpöintä ja sen kasvun ja kehityksen seuraaminen oli ihanaa.. Jo mainittujen Ellin ja Irman lisäksi meillä asustivat mm. Myy, Nyyti, Myyti, Kirppu, Tytti, Tilly, Ruuvi, Mutteri, Naula, Nasta, Niitti, Linda, Matti, Unski, Tunski, Pikkuinen, Pinus, Betula, Hemmu, Täplis, Kahvia ja Pullaa, Vintteri, Unikko, Vanamo, Nappi, Nauha, Nyytti, Säkki, Paitsio, Örmy, Enkeli, Occis, Villis, Asta, Möömö ja Särki. Alkuun kaikki olivat eri puolilta haalittuja "tää lopetetaan jos sä et ota tätä" (ihmiset jopa hylkäsi muutaman rotan laatikossa mun oven taakse :o) ja sitten muihin rottaihmisiin tutustuessa rottia tuli virallisiltakin kasvattajilta, mm. Vagabond'silta :) Vaikka enää en rottapiireissä pyörikkään niin muutama tyyppi jäi silti osaksi elämää enemmän kuin vain hyvän päivän tutuiksi.

Näyttelytouhukin imaisi jossain vaiheessa aika vahvasti mukaansa. Ikävä kyllä vaan kaikille menestyneille tuppasi parin hyvän tuloksen jälkeen sattumaan aina jotain, jonka takia ne joko eivät enää kelvanneet näyttelyyn tai sitten ne piti jopa loputtaa. Muistelen että Vanamolta ainakin murtui jalka :K Agilitykin kiinnosti, mutta en jaksanut panostaa esteiden hankintaa ja kun näyttelyt eli myös kisat tuntuivat aina olevan tuolla eteläisemmässä Suomessa niin harjoittelumahdollisuuksia oli aika vähän. Ehkä joskus, nyt kun tietää miten näitäkin kouluttaisi.

Monet rottani ovat jääneet vuosienkin jälkeen vahvasti mieleeni. Elli oli varsinkin Irman kuoltua yksi lellikki, se pääsi kaiken maailman kevätretkille, siirtolapuutarhalle ja ruokakauppoihin piilotellessaan hupussa, taskussa tai hihassa. Elli osasi myös kiltisti ulkoilla valjaissa, siihen ei oikein muut rotat koskaan taipuneet. Myyti osasi tulla ovelle vastaan kun kotiuduin koulusta ja se tykkäsi nukkua selällään meidän nojatuolissa. Hemmu oli puoli/täyssokea ja aivan mahtava persoona. Enkeli oli silti Se rotta. Persoona. Paras muisto on kun se hautoi valtavaa vauvamaahansa patterin päällä pötkötellen. Muistan myös kun pikkuveljen kanssa tehtiin sen lukion kurssia varten pieni "tutkimus" siitä, miten nopeasti rotta oppii avaamaan tietyllä menetelmällä häkin luukun ja pystyykö se välittämään oppimaansa toiselle rotalle.

Tiivistettynä rotta on aivan mahtava lemmikki, pienessä ja suloisessa koossa koiran ja kissan parhaat puolet. Fiksu, ihmisystävällinen, touhukas ja aktiivinen. Varsinkin naaraat, jotka ovatkin uroksia enemmän mieleeni. Toisaalta nuo luetellut hyvät ominaisuudet ovat myös ne rotan huonot puolet. Sellaista koloa ei ollut minne rotta ei olisi mahtunut, eikä sellaista korkeutta minne ne eivät tavalla tai toisella kiivenneet. Ne ryömivät keittiön vetolaatikoissa, avasivat roskakaapin ovet, kiipevät verhotangoille, seikkailivat kiukaassa ja olipa yksi sankari päivän seikkailulla viemäriverkossakin. Sieltä se pöntöstä pulahti takaisin kotiin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.. Tuhojakin ne tekivät, onneksi en enää muista puoliakaan. Yhden kameran ne uittivat koiran juomakupissa, yksi mariskooli tiputettiin kirjahyllystä, lattialistat ja kaappien alaosat jyrsittiin, verhot ja iso osa vaatteista oli täynnä rottapitsiä. Oi niitä aikoja..

Monet sukulaiset ja tuttavat eivät kyllä ymmärtäneet miten voin pitää kotona rottia ja vielä välittää niistä: Hyi, nehän puree, levittää tauteja ja niiden häntäkin on limainen! Onneksi tärkeimmät ihmiset tykkäsivät tai ainakin sietivät mun kummallista harrastusta. Näistä väärässä olevista ennakkoluuloista poiketen rotan huonoin puoli on ehdottomasti niiden elinikä. Meillä isoin osa lähti eläinlääkärin piikille tai omaan pönttöön kasvainten tai hengitystieongelmien kautta noin 1,5-2 vuoden iässä. Oma hiilidioksipönttö oli toisaalta mukava, kun pystyin lopettamaan rotat itse kotona, ilman sen kokemaa stressiä matkasta ja vieraasta paikasta eläinlääkärin luona.

Ensimmäisessä kämpässäni rotilla oli ihan oma huone ja ne pääsivät jaloittelemaan myös muualle asuntoon. Muissa asunnoissa ne taisivat asua olohuoneessa ja saivat näin ollen osallistua kaikkeen toimintaan. Sitten kun koiria oli kaksi ja varsinkin Dina oli hyvin kiinnostunut jahtaamaan eri suuntiin säntäileviä rottasia, joutuivat rotat viettämään aivan liikaa aikaa häkissä. Tämä oli suurin syy sille että rotista päätin luonnollisen poistuman kautta luopua: En voinut enää tarjota niille minun mielestäni hyvää rotan elämää. Tylsäähän ei niiden kanssa ollut päivääkään ja kunhan työt, asunnon koko ja elämä yleensäkin sallii niin näitä tulee ehdottamasti taas pieni tyttölauma nurkkiin pyörimään.. Sitä odotellessa katsellaan vanhoja kuvia ja kaivellaan hyviä muistoja!