perjantai 27. marraskuuta 2015

Dina 7 vee!

Tänään juhlistettiin aamulla Didin papereissa olevan syntymäajan mukaan sen seitsemättä syntymäpäivää :) Oikeaahan ikäähän ei tiedä kukaan, harmaata sillä oli naamassa jo tullessaan jolloin sen tarhalta tuoneen arvio oli että se olisi noin 2,5-3 vuotias.

Ihana on ollut tukea ja kasvattaa tuollaista eläintä, jonka suojakuori on viimein kunnolla murtunut ja eläin on tajunnut olevansa pystyvä ja kykenevä Koira isolla Koolla :) Antoisa kokemus, eivätkä Dina ja Taira varmasti jää viimeiseksi rescueiksi. Vaan nyt on seuraavaksi jonkun muun vuoro..

Kakku maistui hyvin ja kaverit protestoivat katkerana viherhuoneen puolelta.

Vähän jännittävä tilanne :D


tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvi saapui

Saatiin kunnolla lunta vihdoin maahan täällä Savossakin ja toki vapaapäivän kunniaksi piti viedä porukka metsään temuamaan. Kääntöpuolena tietty se, että kaupunki vetää kohta joka puolella normaaleille kävelyreiteille ladut, eli liikkuminen metsässä/metsään vaikeutuu huomattavasti. Olisi mielenkiintoista hankkia tai lainata lumikengät. Vois helpottaa talvista liikennöintiä huomattavasti.




 Söpöt. On niin kiva kun Dina ja Riepukin ovat alkaneet leikkiä yhdessä.





Kysyin Tairalta että onko nälkä ja korvat kasvo ainakin viisi senttiä :D


Meillä leikitään tasa-arvoisesti, joukon johtaja vaihtuu aina :D


torstai 12. marraskuuta 2015

Satunnaisia muistiinpanoja osa 1.

Minulla on tapana tehdä muistiinpanoja vähän kaikesta, verkkoluennoista, muista livelähetyksistä, keskusteluista, kirjoista, tavallisista luennoista, tapahtumista... Ja kirjoittelen niitä vähän mihin sattuu; vihkojen kansiin, lautasliinoihin, kuitteihin, post it-lappuihin.. Ja sitten ne hukkuu ties minne tai niihin törmää aina hyvin satunnaisissa paikoissa. Joten ajattelin vihdoin ja viimein ryhdistäytyä ja kirjoitella niitä pikku hiljaa ylös, jonnekkin jossa ne pysyvät talteen.

Tässäpä alkuun keittiöstä löytynyt satunnainen vihkonsivu Tommy Wirenin luennolta viime keväältä(?).

Leikkiminen:
- Vaikea saavuttaa ärsykekontrollia
- Tulisi aina olla kouluttajan hallinnassa
- Tulisi aina tapahtua kouluttajan kanssa, ei yksin.

Pallo vs. pallo narun päässä.

Jos haluat parempaa ärsykekontrollia, käytä ruokaa!

Vahvistaminen on prosessi.
Tavoitteen/reaktion ja palkitsemisen välillä pitäisi päästä tapahtumaan mahdollisimman vähän.
Tavoitteesta palkkioon rakentuu silta, joka kulkee esim. reaktio 1, reaktio 2 ja reaktio kolmosen kautta.

Lopulta tehtävästä asiasta tulee tärkeämpi kuin mahdollisesta palkkiosta

Vahvisteen arvoa voi lisätä paremmalla vahvisteella. Ns. siirto.

Oikea-aikaisuus kaiken A ja O.

KAIKKI REAKTIOT NAKSUN JA MAKSUN VÄLILLÄ VAHVISTUVAT
eli palkka mahdollisimman nopeasti toivotun käytöksen lähellä.

Liikaa latenssia käytöksen alussa --> ei naksua

Rajoita ympäristön vahvisteita ja ennen kaikkea, ymmärrä niiden merkitys

Luo harjoituksia joissa eläimen on helppo onnistua

Satunnainen lause: Odotusajan opettaminen. Koitappa käsikikkaa!

Nämähän oli mielenkiintoisia. Mitähän käsikikkaa mun on ollut tarkoitus kokeilla :D


torstai 5. marraskuuta 2015

Uimassa koirakylpylä Aaltotassussa

Olen ainakin puolitoista vuotta kuunnellut erinäisten ihmisten valitusta siitä miten huonosti Kuopiossa on tarjolla erilaisia koirapalveluita. Nyt yksi suuri aukko on paikattu ja me ollaan saatu koirille oma sisäuittopaikka: Aaltotassu (Suomeksi: Käyttäkää sitä nyt kun joku rohkea on kerran uskaltanut lähteä yrittämään!).

Rieppa kävi poppoosta ensimmäisenä testaamassa uimalaa, kun kerran iskivät mukavan marrastarjouksen "Yksilöuinnit uittajan kanssa 30e/30min". Tairakin saa luultavasti jossain käydä testaamassa miltä uintihommat maistuisi, tekisi sillekkin hyvää. Sillä edellytyksellä tietty että sen saisi altaaseen ja että se osaisi uida..

Olin niin innoissani etten muistanut ottaa yhtään kuvaa itse uinnista, mutta niitä ehkä sitten seuraavalla kerralla. Halliin mennessä koira huuhdeltiin ja sille laitettiin firman hihna ja uimaliivit. Sitten mentiin ihmettelemään altaan ramppia ja uimaan. Uittaja uitti Riepua kierroksen pari minun kannustaessa altaan ulkopuolelta. Sitten mentiin rampin kautta pois altaasta ja huilittiin hetki. Touhu oli selkeästi epäilyttävää, mutta kyllä sen kerran hiippaili altaaseen ilman erikoisempia houkutteluja. Sen huonon näön takia ei vielä edes testattu lelun hakua vedestä, mutta ei tyyppiä ainakaan niin paljon jänskättänyt että namit ei olisi maistunut ;)



Riepun uintitekniikka oli kuulemma hyvä ja se käytti myös niitä ikuisesti kuntoutettavia takajalkoja voimakkaasti. Jospa polskimisesta olisi apua :) Selkeästi oli raskasta kun sen verran kiihtyi hengitys. Altaasta poistumisen jälkeen huuhtelin Riepun, totuttelin sitä pikkuisen föönaukseen ja join kylpylän tarjoamat kahvit. Tunnelma oli mukava ja palvelu ystävällistä. Mennään toistekkin ja jospa jossain vaiheessa ihan jonkun leikkikaverin kanssa. Kunhan ensin tehdään paikka Riepulle tutuksi ja mieluisaksi.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Rieppa treenaa 2.11.2015

Treeniä tältä päivältä. Kai se on uskaltauduttava kotikisoihin pöljäilemään parin viikon päästä :D Hierojallakin piipahdetaan ennen sitä ja ehkä myös uimassa uudessa koirauimalassa.


Kepit onnistu tietysti taas ekoilla videoimattomilla vedoilla, en ois ikinä uskonut että tyyppi vetää ne vaikka jään noin kauas ja on vielä putki välissä. Tässäpä ei enää malttanutkaan, vaikka vielä kerran satuttiinkin vikalla vuorolla oikeaan väliin ja saatiin tehtyä kaikki kepit. Huh, tuskastuttavaa. Ilmeisesti sekä koiralle että omistajalle.

Ollaan nyt ainakin tän Riepun painonpudotusprojektin ajaksi testailemassa lelupalkkaa, saa nähdä alkaako pelittää. Pitää namilla koittaa vahvistaa myös lelun arvoa, tällä hetkellä herkut kyllä voittaa sata nolla.