Dina on ollut meillä hitusen päälle viisi vuotta ja kuten esittelystä saa selville, se pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Käskystä istumisen ja maahanmenon se oppi juuri ja juuri houkuttelemalla, odottamisen niin että heilautti aina kättä jos se koetti poistua paikalla. Siinäpä koko laaja osaamisskaala..
..Kunnes tapahtui ensimmäinen todellinen läpimurto ja naksusta tuli kiva juttu noin vuosi sitten. Dina oppi ensimmäisen temppunsa, eli vilkuttamaan tassulla heiheit. Sittenpä ei hetkeen tapahtunutkaan mitään muuta, kun koira oli niin liikuttavan innoissaan ja ylpeä oppimastaan että se tarjosi sitä joka paikassa ja joka käänteessä. Mutta vähitellen koira rohkaistui yrittämään muutakin. "Entäs jos teen näin tai näin". Ja kun se oli kannattavaa, variaatiot vaan lisääntyivät. Koirasta tuli muutenkin rennompi.
Vastaanotto kotiin saapuessa muuttui riehakkaammaksi, halipula kasvoi ja muutenkin läheisyys alkoi maistua. Satunnainen leikkikin tuttujen ihmisten kanssa kelpasi, eivätkä uudet ihmiset ole enää kovinkaan pelottavia. Dina uskalsi jopa ensimmäistä kertaa varastaa ruokaa noin viikko sitten, vielä ihan keittiötasolta :D Tämän kesän pohjoisen reissu oli paljon rennompi, kun autossa ei ollut paniikissa läähättävää koiruutta. Kuten muunkin koirapoppoon, myös Dinan kanssa tehty jumppailu on parantanut meidän välistä suhdetta hurjasti. Tyyppi uskaltaa jo olla etutassut tasapainotyynyllä pitkiäkin aikoja häntä innosta heiluen ja takajalkojen harjoitusta on myös aloitettu.
Koira, joka ei kolme-neljä vuotta sitten suostunut suurinpiirtein edes tulemaan agihallin pihassa autosta ulos. Koira, joka karkasi aitojen yli hallin ulko-ovelle heti jos sen päästi hallissa irti. Koira joka ei suostunut syömään hallissa. Koira joka mateli mahdollisemman pienenä ja matalana kaikki liikkeensä siellä sisällä:
Koira joka pelkäsi ukkosta, läähätti, pyrki piiloon, vaelteli ja tärisi vielä tunteja ukkosen jälkeenkin, pötkötteli eilen kaikessa rauhassa jo puolisen tuntia viimeisen rytinän jälkeen näin rentona:
Jos olet tehnyt Dinan kanssa virheen, sen näkee kyllä selvästi. Paineistuessaan se menee matalaksi ja usein selälleen. Tästä näkee miten herkkä koira kokee pienen ohjausliikkeen (tuo lyö varmasti!), mutta toipuu siitä todella nopeasti verrattuna vaikka vuoden takaiseen.
Mitä siis vuosien aikana on tehty? Annettu aikaa, oltu helliä, ymmärtäväisiä. Kannustettu yrittämään omia ratkaisuja, palkattu oikeaan suuntaan menemisestä, jätetty rankaisut kokonaan pois, myös ne tahattomat. Ennakoitu mahdolliset pelottavat ja kummastusta herättävät asiat. Muutokset elinpiirissä esitelty hitaasti ja rauhallisesti. Ja kuitenkin viety sitkeästi paikkoihin joissa koiraa jännittää, tehty niistä mukavia. Parannettu luottamusta ihmisen ja koiran välillä, luotu suhdetta. Pelottavia asioita tapahtuu ja kuuluu, mutta niistä ei seuraa mitään kamaluuksia. Monta vuotta tätä jaksoi rakentaa ja hyvä niin :) <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti