Kyllä jännitti. Onneksi ehdittiin tehdä pari päivää treeniä Onnidog-häiriössä vaikka ei ihan oikeaan koepaikkaan satuttukaan treenaamaan. Oli suhteellisen pitkäheinikkoinen niitty siellä seuraamiskaavion pohjana :K Onneksi ehdin tien toisella puolella käydä samanlaisella ruoholla vähän treenailee ennen omaa osuutta. Se ei kyllä luvannut hyvää, kontakti tippui koko ajan kun koira halusi nähdä mihin mennään ja alusta oli epätasainen niin piti jalkoihinkin vilkuilla et mihin kuoppaan tässä tipahtaakaan.
Oltiin numero kuusi ja saatiin onneksi aloittaa paikkiksessa. Seuraaminen itse siihen paikkiskohtaan oli umpisurkeaa ja jännitti hitosti jättää koira siihen. Sitten vaan pönötin kiltisti selkä koiraan päin sydän pakahtuen. Onneksi parilla oli eri käskyt kun meillä, joten maahanmenosta luoksetulokäskynä ollut Tule! ei ollut meille paha. En tiedä miten se ois sellaisen reippaan ja napakan Eteen! kestänyt.. Sitten siitä vaan reippaasti seuraamiskaaviota suorittamaan. Seuraamiskaavio oli peilikuvana siihen nähden mitä olin yli puoli vuotta itselleni jankannut. Mikä onni, meidän käännökset vasemmalle on niiiiin paljon parempia kuin käännökset oikealle joissa koira tiputtaa aina kontaktin. Syynä siis se, että muuten paikkislaiset olisivat joutuneet tien viereen.
En muistanut hengittää varmaan yhtään, käskyt oli kuiskauksia ja kädet tärisi vimmatusti. Onneksi Häär paikkaa heikkohermoista ohjaajaa <3 Kaikki toimi, hihnaseuruussa taisin antaa yhden ylimääräisen Seuraa-käskyn ja jommassa kummassa ihmisryhmässä taisin huikkailla Häär kerran tai pari. Mut huippufiilis oli kun oma vuoro oli ohi. Eteentulokin oli suht suora ja siitä sivulle siirtyminenkin varmaan hienoimpia ilman käsiapuja ikinä. Kaikki muut tais päästä tottiksen läpi, paitsi yksi 'pakote' bokseri. Vaikka kyllä tuolla muutenkin näki taas vaikka minkälaista 'kouluttajaa'.. Kun osaaminen loppuu niin väkivalta alkaa. Kaupunkiosuus kaikilta läpi. Häärä oli eniten kiinnostunut autosta. Me kun kuljetaan paljon muiden kyydissä niin kohdalle hidastava auto on aina tarkoittanut sitä että ollaan menossa kyytiin. Ei se kuitenkaan siitä kuskin ikkunasta hypännyt sisään, vaikka jossain vaiheessa sitäkin pelkäsin. Innoissaan toki oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti